Dirty Rotten Scoundrels

Dirty Rotten Scoundrels

New Wimbledon Theatre

Hinta/henkilö alkaen € 23.50

Dirty Rotten Scoundrels -musikaali Lontoossa perustuu Steve Martinin ja Michael Cainen tähdittämään samannimiseen elokuvaan vuodelta 1988. Varaa lippusi Dirty Rotten Scoundrels -musikaaliin täältä!

Suuri huijari Lawrence Jamesonin toimeentulo on uhattuna, kun kaupunkiin saapuu myös huijaribisneksessä pyörivä Freddie Benson diivailevalla Beaumont sur Merin ranskalaisella rannikko kaupungilla. Vähän ajan päästä, opittuaan tuntemaan toisensa, lyö kaksikko voimansa yhteen ja aloittavat järjestelmällisen huijaamisen varakkaita naisia kohtaan. Naisten onnea pyöritellään ja kovasti.

Lawrence on huijaamisen expertti ja Freddy janoaa tämän tietoja ja oppeja, saadakseen osansa huijaamisesta. Kun kaksikon on aika sanoa toisilleen hyvästi, päättää Freddy kuitenkin jäädä hieman pidemmäksi aikaa Beaumont sur Meriin. Molemmat huomaavat pian, ettei kaupunki ole tarpeeksi iso kahdelle huijarille. 

Arvostettu Broadway- ja West End-ohjaaja ja koreografi Jerry Mitchell tuovat odotetuimman musikaalin 2014, Dirty Rotten Scoundrelsin Savoy -teatteriin. Perustuen klassiseen komediaelokuvaan Steve Martinin ja Michael Cainen, David Yazbekin ja Jeffrey Lanen tähdittämänä. Musikaali on kahminut 10 Tony Awards - ja 10 Drama Desk Awards -palkitoa alkuperäisellä Broadwayn esityksellän 2005, kategoriassa "Best musical" ja "Outstanding musical". 

Robert Lindsayn tähdittämänä, kolminkertaisen Olivier ja Tony Awards -voittajan kovasti odotetut esityksen Me And My Girl, Becket and Oliver! Dirty Rotten Scoundrels tekee pitkään odotetun paluunsa musiikkiteatteriin. Vastanäyttelijänä lahjakas Rufus Hound, joka nähtiin National Threatren tuotannossa One Man, Two Guvnors.

Tietoja

New Wimbledon Theatre
93 The Broadway
London
SW19 1QG

Kesto:

Saapumisohjeet

Saapumisohjeet

Directions
Take the tube or train to Wimbledon station

Katso karttaa

Suomi
Ticmate.fi


Ostoskoriin