Evita

Evita

Dominion Theatre

Hinta/henkilö alkaen € 55.90

Näe kiehtova Evita -musikaali, jota pidetään Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen mestariteoksena. Musikaalissa kuullaan vaikutteita kuuluisimpia modernien musikaalien saralta, kuten kappaleet Don't Cry For Me Argentina, On This Night Of A Thousand Stars sekä Another Suitcase In Another Hall.

Musikaali on saanut 55 esitystä ainoastaan Lontoon West Endissä. Suurta suosiota saavuttanut Evita musikaali hurmaa paitsi musiikillaan myös vaikuttavalla näyttelijäkaartillaan. Chen roolissa nähdään, musiikkiteatteri ja popikoni, Marti Pellow ja Eva Peronin roolissa lahjakas portugalilainen näyttelijätär sekä laulaja Madalena Alberto.

Musikaali vie sinut keskelle Eva Peronin jännittävää ja dramaattista elämää ryysyistä rikkauksiin. Määrätietoinen ja onnekas Eva Peron ei antanut taustansa määrätä hänen elämänsä suuntaa. Köyhiin oloihin syntynyt Eva Peron rakensi oman tarinansa, josta ei draamaa puutu. Eva Peron nousi presidentin rakastajattaresta Argentiinan ensimmäiseksi naiseksi, mutta yllättäen menehtyi jo muutama vuosi sen jälkeen syöpään. 

Nähdäksesi dramaattisen ja loistokkaan Evita musikaalin osta lippusi heti!

Erinomainen 5.0

5.0 1 customer reviews
Vain 7 viikkoa aikaa kokea Evita

Loistava toteutus, upeat remontoidut puitteet, viimeisin tekniikka ja moitteeton äänentoisto. Huippuelämys, joka on koettava. Esiintyjät upeita, erityisesti Marti Pellow Chen roolissa. Suosittelen. Kannattaa käydä kun vielä ehtii!

Jaana, Porvoo
TII, 23 SYY 2014
5.0

Evita ReviewsEvita Reviews

"Shout it loud. Evita is back with a bang."
The Guardian


"Marti Pellow plays a commanding che"
The Independent


"Tim Rice's wittiest lyrics & Andrew Lloyd Webber's finest score"
Sunday Express


Tietoja

Dominion Theatre
268-269 Tottenham Court Road
London
W1T 7AQ

Kesto:
Approximately 2 hours

Ohjeet

Ohjeet

Directions
The theatre can be seen from the station, on the corner of the crossroads between Tottenham Court Road and Oxford Street.

Katso karttaa

Suomalainen
Ticmate.fi


Ostoskoriin