Disneyn The Lion King - Lontoo

Disney's The Lion King - Lontoo

Lyceum Theatre

Hinta/henkilö alkaen € 62.90

Näe Disneyn unohtumaton perhe-elokuva Leijonakuningas musikaali-versiona Lontoossa. Musikaalissa kuullaan Elton Johnin musiikkia ja se on yksi historian hienoimmista musikaaleista, joita on esitetty Lontoossa - tai ehkä koko maailmassa.

Kohokohdat:
- Varmista paikkasi tähän älyttömän suosittuun musikaalin
- Valitse itse paikkasi
- Nauti Elton Johnin musiikista
- Vaikutu Julie Taymorin ylistetystä ohjauksesta
- Nauti koko perheen musikaalista

Mistä Lion King -musikaali kertoo?
Kun nuori leijonaprinssi Simba syntyy, hänen ilkeä Scar-setänsä putoaa vallanperimysjärjestyksessä Simban taakse. Scar suunnittelee tappavansa sekä Simban että tämän isän, kuningas Mufasan, ja tämän jälkeen julistautuvansa kuninkaaksi. Simba jää henkiin, mutta hänen uskotellaan aiheuttaneen isänsä kuoleman ja Simba päättäkin paeta valtakunnasta.

Lion King on uskomattoman hieno musikaali ja yksi suosituimmista musikaaleista niin Lontoossa kuin New Yorkissakin.

Lion Kingissa savanni herää eloon Lontoon West Endissä! Musikaalissa kuullaan muun muassa 'Circle of Life', 'Hakuna Matata' ja 'Can You Fell the Love Tonight'.

Tiesitkö tämän Lion Kingista?

Musikaalin maailmanensi-ilta oli Lontoossa lokakuussa 1999 ja siitä lähtien musikaalia on esitetty useissa isoissa kaupungeissa ympäri maailman. Musikaali on voittanut peräti 6 Tony Awardia Broadwaylla, saanut Evening Standardin palkinnon vuoden teatteritapahtumana ja se on ollut ehdolla peräti kahdeksan Olivier Awardsin saajaksi.

Muita koko perheen musikaaleja Lontoossa ovat: Mamma Mia 

Kuinka saan liput?
Pian ostotapahtuman jälkeen saat sähköpostiisi e-lipun, joka tulostetaan ja otetaan mukaan teatteriin.

Kuinka kauan musikaali kestää?
Lion King kestää 2 tuntia 30 minuuttia. Esityksessä on väliaika.

Kenelle esitys sopii?
Lion King on koko perheen musikaali, jota suositellaan yli 6-vuotiaille. Huomioithan, että alle 3-vuotiaita ei saa tuoda teatteriin.

Minkälainen tiimi musikaalin takana on?
Tekstistä ja musiikista vastaavat Tim Rice ja Elton John. Tämän musikaaliversion ohjaa Julie Taymor. Hän on itse asiassa ensimmäinen naispuolinen ohjaaja, joka on voittanut "parhaan musikaaliohjaajan" Tony Awardin.

Tärkeää tietoa:
- Huomioithan, että esityksessä käytetään välkkyviä strobovaloja.

Erinomainen 4.7

4.7 147 customer reviews
roolisuoritukset , puvustus ja lauluosuudet , kaikki oli upeaa

hyippu hyvä

Anita
PER, 19 HUH 2024
4.7
Upeat mielikuvitukselliset hahmot

Hyvä musiikki, hieno lavastus ja upeat hahmot, mukava juoni, jopa hauska.

Matti
SUN, 14 HUH 2024
4.7
Lion King, Lontoo

Liput hoituivat vaivattomasti ja luotettavasti. Musikaali oli upea elämys!

Jenni, Espoo
TII, 02 HUH 2024
4.7
Leijonakuningas musikaali

Aivan mahtava!

Jenna
PER, 08 MAA 2024
4.7
Erittäin viihdyttävä esitys

Erittäin viihdyttävä esitys, upea musiikki ja tanssit, hienot lavasteet, loistava tunnelma. Ainoa miinus oli pääosaa esittävän Simba-pojan hieman epävireinen laulu

Anu
MAA, 12 HEL 2024
4.7
Ensimmäinen musikaali Lontoossa

Odotukset olivat korkealla ja musikaali olikin kaikkien kehujen arvoinen. Sopii hyvin kaikenikäisille, kaikki toimi sujuvasti ottaen huomioon koko teatterin kapasiteetin.

Marika
LAU, 10 HEL 2024
4.7
Lion king

Mielikuvituksellinen puvustus ja lavasteet. Loistavat tanssijat ja hyvä musiikki

Riitta
SUN, 08 LOK 2023
4.7
Upea Lion King

Tämä kannattaa nähdä!

Tuula
PER, 29 SYY 2023
4.7
Upea Lion King

Tämä kannattaa nähdä!

Tuula
PER, 29 SYY 2023
4.7
Upea Lion King

Tämä kannattaa nähdä!

Tuula
PER, 29 SYY 2023
4.7
Upea Lion King

Tämä kannattaa nähdä!

Tuula
PER, 29 SYY 2023
4.7

Upea ja unohtumaton kokemus.

Mirka
SUN, 17 SYY 2023
4.7
Esitys 27.7.2023 -

kertakaikkisen UPEA. Tarina toki oli tuttu ja musiikki, mutta lavastus!
Ihmiset mukautettuna eläimiksi teatterilavalle; hidastetut liikkeet, norsu esityksen alussa + kirahvi.
Sanon vaan, että kannatti maksaa.
Ainoastaan jäi mietityttämään ihmisten nälkä ja jano esityksen aikana; siinä meni voileipä viineineen,
Pitäisikö tästä ottaa mallia myös Suomessa?

Eija
TII, 01 ELO 2023
4.7
Lion King❤️

It was just amazing, breathtaking,, wonderful and fantastic! Everything: singing, voices, visual effects, costumes, dance, music- increadible! So Happy, we went there!

Mari
SUN, 18 KES 2023
4.7
Hieno esitys

Esitys oli loistava. Kaikki näyttelijät, hahmot ja kappaleet olivat loistavia. Vieruskaverit jos olisi vielä saanut valita niin esitys olisi ollut täydellinen.

Eetu
PER, 09 KES 2023
4.7
Vaikuttava esitys

Esitys oli upeasti toteutettu.Kaikki toimi hienosti.Liput saimme puhelimeemme.Vaivatonta.Heti jo esityksen alussa parikymppiselle lapselleni tuli itku,hän oli niin vaikuttunut toteutuksesta.Kannatti mennä katsomaan.Sopii 5-100 -vuotiaille.

Anette
LAU, 15 HUH 2023
4.7
Upea!

Todella upea kokemus ja hienot lavasteet - suosittelen!

Mari
SUN, 05 MAA 2023
4.7

Todella mahtava kokonaisuus!

Henna
PER, 13 TAM 2023
4.7
Lion King

Thank you❤️The perfect musical!

Birgitta
MAA, 21 MAR 2022
4.7

Aivan huikea musikaalielämys!

Tuuli
MAA, 07 MAR 2022
4.7

Upea kokemus sekä aikuisille että lapsille

Riina
KES, 26 LOK 2022
4.7

Upea kokemus sekä aikuisille että lapsille

Riina
KES, 26 LOK 2022
4.7
The best musical ever!!!!

Viiri
SUN, 14 ELO 2022
4.7
Mahtava Lion King

Visuaalisesti huikea musikaali. Musiikki, lavasteet, näyttelijät saivat aikaan ikimuistoisen elämyksen. Lämmin suositus. Kannattaa kokea.

Jaana
LAU, 30 HEI 2022
4.7
Lion King , Madame Tussaud

Oli sekä lapsille että aikuisilld ikimuistoinen kokemus. Kaikki sujui sulavSti

Maaritj
LAU, 02 HEI 2022
4.7
Matkan kohokohta!

Aivan upea musikaali, parasta Lontoon matkassa jopa teinien mielestä. Huikeat, näyttävät lavasteet ja kontrastina arvokas glamouri teatteri. Todella taitavat esiintyjät, mukaansatempaavat tutut kappaleet, joita pieninkin matkustaja kuunteli herpaantumatta. Lippuvaraus helppoa ja vaivatonta ja hinta edullinen, kun malttoi hetken odottaa hinnan laskua.

Nina
TII, 03 MAA 2020
4.7
Lion King

Lippujen tilaaminen, maksaminen ja nouto teatterilta oli helppoa ja erittäin sujuvaa. Itse musikaali täysi 10!!

Katja
KES, 26 HEL 2020
4.7
Ei lippujonoja

Liput pystyi noutamaan kun itselle sopi. Helppoa käydä syömässä ja ostoksilla samalla reissulla kun jonotusta ei ollut

Mervi
KES, 19 HEL 2020
4.7
Lion King

Extremely wonderful!

Ari
KES, 18 JOU 2019
4.7
Huikea väriloisto!

Upea musikaali ja loistavat esiintyjät! Ainoa miinus tulee ajoittain liian kovasta musiikista.

Pia
SUN, 24 MAR 2019
4.7
Upea kokemus!

Käsittämättömän hienot lavasteet, loistavaa laulamista, iloa, surua ja jännitystä. Kaunis ja loistokas teatteri keskellä Lontoon sydäntä. Kerrassaan upea kokemus!

Sanna
KES, 20 MAR 2019
4.7
Mukava teatterikokemus

Viihdyttävä hyvin toteutettu esitys, joka sopi niin perheen pienille kuin isoille katsojille. Arkkitehtoonisesti kaunis vanha rakennus tarjosi mukavat puitteet esitykselle. Hyvä tarjoilut, ilman ruuhkaa lisäsi kokemuksen nautittavuutta. Suosittelemme tyttäreni kanssa tätä näytelmää ja teatteria.

Susanna
TII, 12 MAR 2019
4.7
Mukava teatterikokemus

Viihdyttävä hyvin toteutettu esitys, joka sopi niin perheen pienille kuin isoille katsojille. Arkkitehtoonisesti kaunis vanha rakennus tarjosi mukavat puitteet esitykselle. Hyvä tarjoilut, ilman ruuhkaa lisäsi kokemuksen nautittavuutta. Suosittelemme tyttäreni kanssa tätä näytelmää ja teatteria.

Susanna
TII, 12 MAR 2019
4.7
Leijonakuningas

Ihana!

Merja
SUN, 20 LOK 2019
4.7
Leijonakuningas

Ihana!

Merja
SUN, 20 LOK 2019
4.7
musikaali

Liput saatiin mukavasti ja itse esitys oli todella hieno.

Sari
LAU, 19 LOK 2019
4.7
Loistava musikaali

Hieno esitys, upea musiikki ja visuaalisesti vaikuttava!

Hanna
TOR, 03 LOK 2019
4.7
Loistava musikaali

Hieno esitys, upea musiikki ja visuaalisesti vaikuttava!

Hanna
KES, 02 LOK 2019
4.7

Upea!

Satu
SUN, 08 SYY 2019
4.7

Upea!

Satu
SUN, 08 SYY 2019
4.7
Olisimme voineet

...katsoa musikaalin vielä toisenkim kerran. Lippujen osto sujui helposti, ostotosite oli helppo vaihtaa teatterilla oikeiksi lipuiksi ja paikkamme olivat erinomaiset. 12-vuotias seuralaiseni oli musikaalista aivan myyty. Täydet tähdet!

Hanne
TII, 06 ELO 2019
4.7
Leijonakuningas

Ihan uskomaton elämys! Once in a lifetime. Aivan uskomattoman taitavasti tehty ja laulut oli ihan parhaita ja laulettiin henkeäsalpaavan Kauniisti!

Mira
MAA, 05 ELO 2019
4.7
Hieno musikaali!

Taitavasti tehty musikaali, jossa paljon katsottavaa ja kuultavaa.

Satu
SUN, 14 HUH 2019
4.7
Todella helppoa ja huoletonta

Aivan mahtava kokemus

Annika
PER, 05 HUH 2019
4.7
Upea musikaali

Upea musikaali kokonaisuudessaan. Musiikki ja perkussionistot aitioissa erityisesti. Lapsinäyttelijät olivat yhtä ammattilaisia kuin muut näyttelijät. Eläinhahmot olivat kekseliäästi tehtyjä ja tarina vei mennessään!

Merja
PER, 05 HUH 2019
4.7
Upea musikaali

Upea musikaali kokonaisuudessaan. Musiikki ja perkussionistot aitioissa erityisesti. Lapsinäyttelijät olivat yhtä ammattilaisia kuin muut näyttelijät. Eläinhahmot olivat kekseliäästi tehtyjä ja tarina vei mennessään!

Merja
PER, 05 HUH 2019
4.7
Beautiful and ´magical Lion King

Arvostele tämä musikaali

Tuula
TII, 12 MAA 2019
4.7
Loistava Lion King !

Upea musikaali ! Perinteitä uhkuva esityspaikka, hienot lavasteet ja hyvät näyttelijät. Tunteellinen tarina palautui niin vanhempien kuin lastenkin mieleen ! Rahanarvoinen kokemus !

Keijo
LAU, 09 MAA 2019
4.7
Loistava esitys

Täydellinen taidenautinto! Koskettava! Sopii erinomaisesti myös aikuisille. Suosittelen kaikille. Lipun tilaus toimi helposti.

Eija
KES, 13 HEL 2019
4.7
Leijonakuningas musikaali, Lontoo

Upea musikaali ja loistavat paikat:)

Sirpa
KES, 07 MAR 2018
4.7
Upea kokemus

Lippujen ostaminen kauttanne oli todella helppoa ja kätevää. Itse näytös oli loistava. Esiintyjät olivat taitavia ja monipuolisen lahjakkaita. Näyttämösovitus puvustusta ja lavastusta myöten oli upea. Esitys sykähdytti ja sen voisi mennä katsomaan uudelleenkin. Olin varannut paikat ylhäältä melko takaa ja aluksi hieman rupesi huimaamaan, kun yläkatsomo on aika korkealla ja nousee jyrkästi. Mutta sieltä näki kokonaisuuden hyvin ja jos halusi katsoa tarkemmin jotain yksityiskohtaa, niin edessäolevan istuimen selkänojasta sai punnalla ottaa kiikarit, joilla pystyi tiirailemaan näyttämölle. Suosittelen tätä esitystä lämpimästi kaikille musikaalin ystäville. Poistuin katsomosta esityksen jälkeen erittäin tyytyväisenä.

Jaana, Vantaa
MAA, 22 LOK 2018
4.7
Colourfull

Refreshing music

Juhani, Vantaa
LAU, 20 LOK 2018
4.7
Kommentti

Ihan kiva ja hyvin tehty!

Pekka, Espoo
LAU, 14 HEI 2018
4.7
Upea esitys

Lavastus, puvustus ja näyttelijät, kaikki todella vaikuttavaa. Viihdyimme.

Tuija, Lahti
KES, 23 TOU 2018
4.7
Wau!!

Siis, niin upee kokonaisuutena, lavasteet, puvustus ja esitys !!

Pirjo, Tampere
SUN, 29 HUH 2018
4.7
Lion King 16.1.2018

Musikaali oli todella vaikuttava spektaakkeli ja esiintyjät huippuluokkaa. Lippujen lunastaminen kävi suht sujuvasti. Teatteri oli sinällään hieno ja arvokas vanha rakennus, mutta istuimet ahtaat ja epämukavat, ja grand circle -paikoille joutui kiipeämään melkoisen määrän portaita.

Leena, Tampere
PER, 19 TAM 2018
4.7
sopi meille kaikille 8-62v

Ihana esitys,kylmät väreet kulki iholla ja varsinkin 8 v oli lumoutunut. Aivan huippu puvustus ja uskomaton kokonaisuus, suosittelen ehdottomasti !
Lippujen varaus tosi vaivatona, ohjeet olivat selkeät ja kaikki sujui mallikkaasti.

Taru, Tampere
MAA, 15 TAM 2018
4.7
Sanoinkuvaamattoman kaunis!

En ole ikinä ole kokenut vastaavaa. Jo pelkkä yleisössä istuminen, vaikkakin ihan ylimmällä rivillä, oli kokemus, sillä yleisö eli ja hengitti näytöstä kuin vuorovaikutuksessa esiintyjien kanssa. Musikaalin kauneus niin puvuissa, eläinhahmoissa, tansseissa, lauluissa ja soitossa oli niin henkeäsalpaavaa, että kyyneleet valuivat minulta jo alkumetreiltä. Tarinasta voi löytää myös aikuinenkin paljon syvällistä, vaikka se lastensaduksi ehkä mielletäänkin. Voisin lähteä uudestaan katsomaan saman!

Jaana, Lahti
LAU, 13 TAM 2018
4.7
Lion King 15.11.2017

Retki kannatti. Esitys oli persoonallinen. Parasta olivat monenlaiset eläinhahmot. Pidin myös esitystilasta.
Lippujen ostaminen teidän kauttanne oli äärimmäisen helppoa!

Markus, Lappeenranta
SUN, 19 MAR 2017
4.7
"Sairaan hieno", 11 v pojanpojan arvio

Upea kokemus, vaikka saamamme paikat eivät olleet ne mitkä alunperin tilasin ja maksoin. Onneksi esityksen näki hyvin Royal Circlen viimeiseltäkin riviltä.

Ulla-marjut, Turku
TII, 19 SYY 2017
4.7
Upea esitys, hienot lavasteet, erinomaiset laulajat. Todella sympaattinen esitys. Teatterin katsomo oli pienoinen yllätys. Ground circle liput olivat todella ylhäällä hyvin jyrkästi porrastetussa katsomossa. Näyttämölle näki kohtalaisesti mutta en suositt

Virpi, Lappeenranta
SUN, 27 ELO 2017
4.7
Upea esitys

Uskomattoman hienosti toteutettu esitys! Elämys aikuisellekin.

Anne-maj, Vantaa
LAU, 05 ELO 2017
4.7
Loistava esitys mutta huonoa tuuria.

Tämä oli ensimmäinen musikaalini Lontoossa ja siitä oli haaveiltu kauan!! Esitys oli aivan huikea, mutta katsomiskokemusta häiritsi ensimmäisen 10 minuutin jälkeen 650 koululaista jotka istuivat samassa katsomossa. En pystynyt keskittymään esitykseen kaiken sen metelin keskellä. Oli siis vain huonoa tuuria että esitys oli loppuunmyyty päiväkoti-alakoulu-yläkoulu ikäisille. Tilasin netin kautta, joten en voinut saada tietoa tämän esityksen "katsojaprofiilista" etukäteen. Nyt ehkä soittaisin ja varmistaisin etten joudu samaan tilanteeseen uudestaan. Kun on kauan odottanut että saa uppoutua esitykseen, on pettymys valittettavasti suuri kun se ei onnistukaan.

Hanna, Vantaa
LAU, 01 HEI 2017
4.7
Musical lovers heaven

Lion King -musikaali on todella kokemisen arvoinen. Vaikka ei ihan kaikkia englanninkielen hienouksia ymmärtäisikään, tarina ja musiikki kantavat.Tuotanto on tasaista laatua laulajia ja tanssijoita myöten. Lapsinäyttelijöiden vahvat lauluäänet ja liikunta on erinomaista. Eniten pidin joukkokohtauksista ja tansseista. Orkesteri soitti loistavasti muutamaa puhallinosuutta lukuunottamatta. WC:t, baari ja väliaikatarjoilu toimivat moitteettomasti.

Päivi, Helsinki
KES, 28 KES 2017
4.7
Leijonakuningas

Hieno kokemus Lontoossa. Upeat lavasteet ja mahtava musiikki. Lippujen tilaaminen ennakkoon onnistui helposti.
Istumamukavuudesta miinusta.

Armi, Saarenkylä
LAU, 27 TOU 2017
4.7
Simply the Best!

Excelent show! Especially Zazu was hilarous! And whole cast was brilliant!

Jukka, Riihimaki
PER, 12 TOU 2017
4.7
Hieno elämys

Eläinhahmot oli mainiosti toteutettu. Musiikki mukaansatempaavaa. Yhteensä hieno elämys.

Tuija, Turku
LAU, 08 HUH 2017
4.7
upea kokemus

upea lavastus ja esiintyjät

Pia, Hyvinkää
TII, 31 TAM 2017
4.7
Lyceum Theatre

Lyceum Theatre oli hieman tunkkainen. Komea esitys muutoin.

Tarja, Rovaniemi
TOR, 19 TAM 2017
4.7
Hieno elämys .

Lavastus oli todella hyvä , hahmot toteutettu mielikuvitusta käyttäen - ei perinteisesti vain eläinhahmoina .
Kannattaa käydä katsomassa tämä musikaali .

Jarmo, Lempäälä
TII, 17 TAM 2017
4.7
Ammattitaitoista ja silti tuoretta

Ammattitaitoista ja silti tuoretta esiintymistä! Lavasteet oivaltavia ja raikkaita. Draamaa ja huumoria samassa pakettissa. Vahva suositus!

Katariina, Vantaa
TII, 20 JOU 2016
4.7
Ammattitaitoista ja silti tuoretta

Ammattitaitoista ja silti tuoretta esiintymistä! Lavasteet oivaltavia ja raikkaita. Draamaa ja huumoria samassa pakettissa. Vahva suositus!

Katariina, Vantaa
TII, 20 JOU 2016
4.7
Musikaali

Musikaali oli lavasteiltaan loistava. Lauluääntä riitti näyttelijöillä. Upea kokemus kaupunkilomalla.

Raineri, Vantaa
MAA, 05 JOU 2016
4.7
Huikea elämys

Erittäin koskettava maailmanluokan musikaali!

Greta
LAU, 26 MAR 2016
4.7
Hieno kokemus

Upeat lavasteet, hieno musiikki ja tunnelma. Suosittelen lämpimästi. Kaksi alakoululaista seurassani ja myös he tykkäsivät vaikka kielitaito ei vielä kovin hyvä. Kioskista sai 1 punnalla tyynyt tuoleille jotta lapset näkevät paremmin.

Noora, Esbo
TII, 23 ELO 2016
4.7
Finnish girl loved it

We are from Finland. We booked this musical as my teenager daughter loved The Lion King films when she was younger. She do not speak english good enough to understand, but as she remembered all from films, she did not need any translation. Actually she could explain parents what happened. We have seen lots of shows all around world, in Florida for example, but daughter said this was best ! This also started again her love for The Lion King, and when we got back home, she looks them all again.

Kirsi
TII, 09 ELO 2016
4.7
Finnish girl loved it

We are from Finland. We booked this musical as my teenager daughter loved The Lion King films when she was younger. She do not speak english good enough to understand, but as she remembered all from films, she did not need any translation. Actually she could explain parents what happened. We have seen lots of shows all around world, in Florida for example, but daughter said this was best ! This also started again her love for The Lion King, and when we got back home, she looks them all again.

Kirsi
TII, 09 ELO 2016
4.7
Erinomainen musikaali

Maailmanluokan huippumusikaali! Sopii myös lapsille. Suosittelemme lämpimästi.

Marjaana
TII, 19 HEI 2016
4.7
Mahtava musikaali!

Mahtava kokemus! Upeat laulut, koreografiat ja lavasteet. Koko perhe tykkäsi!

Sami, Palokka
SUN, 17 HEI 2016
4.7
Musikaali

Aivan mieletön kokemus!

Anu
TII, 24 TOU 2016
4.7
Hyvää viihdettä

Leijonakuningas oli hienosti toteutettu ja sisälsi paljon myös hauskoja vitsejä. Erityisesti lapsiesiintyjät olivat todella lahjakkaita. Musikaali sisälsi paljon puhetta englanniksi, joten se ei välttämättä sovellu suomenkielisille perheen pienimmille. Kokonaisuutena suosittelen.

Saara
MAA, 23 TOU 2016
4.7
Viihdyttävä ilta

Mielenkiintoinen kokemus yleensä ottaen. Esitys oli hyvä, lavastus pirteä ja laulut hyviä.

Jaana, Vantaa
PER, 29 HUH 2016
4.7
Paras ikinä

Esitys oli mieletön. Näyttelijät upeita. Erityismaininta lapsi näyttelijöiden lahjakkuudesta. Lavasteet tehty hienosti.

Mia, Kuopio
SUN, 14 HEL 2016
4.7
Hieno kokemus.

Lippuhomma toimi hienosti ja tämä show kannattaa nähdä.

Jan, Turku
KES, 03 HEL 2016
4.7
Tosi hieno show

Liput olivat kymmenvuotislahja pojantyttärelleni. Hän oli nähnyt elokuvan, lukenut kirjan ja myöskin musiikki taisi olla osin tuttu. Yllätyksekseni hän ei tarvinnut lainkaan mummun tulkkausapua, vaan seurasi intensiiviesti koko ajan. Ja nukahtamatta, vaikka olimme iltanäytännössä. Erityisesti esillepano eli kulissit ja puvut ollivat hänen, niinkuin minunkin mielestäni aivan loistavia.

Marja-liisa, Helsinki
LAU, 19 JOU 2015
4.7
HIeno show

Hieno esitys, hyvät näyttelijät ja laulajat. Hienosti toteutettu!!

Leena-kaisa, Kokkola
PER, 11 SYY 2015
4.7
Hieno elämys

Lavasteet, asut ja laulajat olivat upeita.

Kati, Espoo
KES, 12 ELO 2015
4.7
Upea musikaali

The Lion King oli kokonaisuutena upea ja mieleenpainuva kokemus. Laulusuoritukset olivat erinomaisia. Hienot lavastukset jäivät mieleen. Upposi erityisesti 12-vuotiaaseen katsojaan. Suosittelemme!

Anu, Helsinki
SUN, 26 HEI 2015
4.7
Elämys

Loistavat esiintyjät, hienot lavasteet, täydellinen musiikki. Upea elämys.

Seija, Kerava
PER, 24 HEI 2015
4.7
Taitavaa osaamista !

Hieno elämys! Taitavia tanssijoita ja laulajia. Lavasteet todella näyttävät. kaksi tuntia meni todella nopeasti.

Virpi, Kuopio
MAA, 13 HEI 2015
4.7
Huikea esitys!

Esitys oli aivan loistava ja mielenkiinto säilyi koko ajan. Puvut, valot ja usein vaihtuvat lavasteet toivat elävyyttä rutkasti esitykseen. Paikka minulla oli alhaalta stall-osastolta reunasta, mutta esityksen pystyi sieltä hyvin seuraamaan huolimatta reunapaikasta. Suosittelen kokemusta ehdottomasti!!

Tomi, Vaasa
SUN, 12 HEI 2015
4.7
Ihana elämys

Loistavasti toteutettu eläinten liikkuminen näyttämöllä. Ylimmässä katsomossa happi oli vähissä joka vaikutti väsymisenä.

Merja, Jalasjärvi
KES, 01 HUH 2015
4.7
HUIKEA ELÄMYS

Huikea elämys, joka kantaa pitkälle. Tuntui, että esitys loppui aivan liian pian. 20v poikamme ja mieheni olivat mukana ja mikä parasta, heillä samat fiilikset. Upeat lavasteet. Näyttelijät loistavia laulajia ja tanssijoita. Menkää katsomaan, suosittelemme.

Mari, Jyväskylä
TII, 17 MAA 2015
4.7
Lion King

Hieno kokemus, hyvät paikat, hienot tehosteet. Hieman kallista !

Mika, Espoo
KES, 25 HEL 2015
4.7
Upea musikaali

The Lion King oli kokonaisuudessaan upea! Teatteri on hieno, näkyvyys ja kuuluvuus parvekkeen takaosastakin erittäin hyvä. Sekä nuoret että aikuiset viihtyivät.

Eira, Tampere
KES, 25 HEL 2015
4.7
Loistavaa!

Musikaali oli aivan loistava! Sopii niin alkuperäisen piirretyn ystäville, musikaalien rakastajille kuin kokemuksen hakijoille. Juonta on helppo seurata vaikka englannin kieli ei olisikaan äidinkieli. Teatteri oli kaunis ja henkilökunta osaavaa ja avuliasta. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä kokemus!

Emmi, Kemijärvi
LAU, 07 HEL 2015
4.7
Hieno show!

Ammattimaisesti tehty esitys, erinomaiset roolisuoritukset. Kannattaa ehdottomasti nähdä. Sopii kaikenikäisille.
Liput odottivat teatterin box officessa, kuori nimellä varustettuna löytyi heti, ei jonotusta. Kaikki toimi hienosti.

Helena, Kotka
TII, 27 TAM 2015
4.7
Lontoon Lion King-musikaali

Lion King on korkeatasoinen musikaali. Elton Johnin musiikki on onnistunutta. Koreografia on hieno. Värit ja kaikki tehosteet ovat vaikuttavia. Kokonaisuus on myös taiteellisessakin mielessä hyvä.
Mietin, että vastaavaa ei Suomessa voi nähdä, sillä ilmeisesti produktio on niin kallis, että se vaatii suuren katsojamäärän.

Terhikki, Pori
PER, 23 TAM 2015
4.7
The Lion King

Kertakaikkiaan ihana. Mielikuvitusta oli käytetty rekvisiittaan ja puvustukseen. Hyviä lauluosuuksia.Suosittelen muillekin. Menisin taatusti uudestaan.

Eija-riitta, Turku
SUN, 07 JOU 2014
4.7
Hieno kokemus

Aikuisporukalla menimme katsomaan Leijonakuninkaan. Tarina oli tuttu Disneyn videosta.
Tykkäsimme kovasti. Teatterisali oli jo sinänsä vanha, upea ja kokemisen arvoinen, Visuaalisesti musikaali oli huikea, samoin orkesteri ja laulajat, etenkin "paviaani", naishenkilö :) Esitys oli uskollinen hienolle alkuperäistarinalle ja hyvä niin. Elton Johnin säveltämä musiikki on huikea.
Esiintyjälistaa olisi nettiin kaivannut, emme hoksanneet ostaa käsiohjelmaa. Voin suositella kaikenikäisille.

Tiina, Oulu
SUN, 26 LOK 2014
4.7

Disneyn The Lion King - Lontoo ArvostelutDisneyn The Lion King - Lontoo Arvostelut

"You hope all nights in the theatre will be like this!"
The Daily Mail


"It lights up the West End with a blaze of fabulous imagination"
Evening Standard


Tietoja

Lyceum Theatre
21 Wellington Street
London
WC2E 7RQ

Iltanäytökset
Tiistaista lauantaihin klo 19.30

Matineat
Keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14.30

Kesto:
2 tuntia 30 minuuttia

Saapumisohjeet

Saapumisohjeet

Directions
(5mins) Go right on Long Acre; turn right into Bow Street/Wellington Street and follow the road 200 metres. The theatre is on your right.

Katso karttaa

Suomi
Ticmate.fi


Ostoskoriin